Mie oon ollu koko syksyn ja kuluneen talven ihan masentunu...Välillä on ihan ok päiviä, mutta sitten mieliala saattaa yks kaks muuttua ja miusta tulee vainoharhanen hullu. Eikä asian tarvii olla kun hyvin pieni ja merkityksetön. Miulla on huono itsetunto ja en pidä itseäni mitenkään erikoisena ihmisenä. Haluisin olla kaunis ja laiha...mutta en jaksa edes panostaa kunnolla esim. kuntoiluun, joten oma vika..vaikken mikään lihava oikeasti olekaan! Ja pelkään koko ajan menettäväni rakkaani, vaikka ei huolta olisikaan. Oon yrittäny skarpata itteeni olemaan oikeesti järkevä ja ajattelemaan asioita muistakin näkökulmista. Silti sorrun surullisiin ajatuksiin. Ei tee hyvää miulle eikä parisuhteelle...En tiiä miten kauan mie itteeni jaksan tämmösenä.

Välillä itkettää, mutta ei tuu kyyneleitä. Joskus toki tulee. Välillä vaan kerään kaikki surulliset ja hullut ajatukset yhteen, jotta tulisi itku. Se helpottaa niin kovin. Mutta ei lopullisesti.

Pitäs varmaan vaan mennä pulkkamäkeen.